Olen 31-vuotias valokuvaajan alku – käytän tuota nimitystä itsestäni koska tiedän, että valokuvausmaailma tarjoaa rajattomasti opittavaa ja mahdollisuuksia. Nykyään asun Helsingissä, mutta lapsuuteni ja nuoruuteni olen viettänyt Kajaanissa. Kainuulaisuutta kannan ylpeänä ja annan sen näkyä myös valokuvissani.
Kenellekään minut tuntevalle tuskin oli yllätys, että minusta tuli valokuvaaja – minulle itselleni kylläkin näin oli. Isäni on valokuvaaja ja olen koko lapsuuteni seurannut hänen työtänsä sekä yrittäjyyttä sen ympärillä. Minulle tämä kaikki oli sellaista tavallista arkea, mitä jokaisen pikkupojan elämään kuului. En voi väittää, että olisin syntynyt valokuvaajaksi ja ottanut ensimmäiset kuvani ennen ensiaskeleitani, tuossa vaiheessa minua kiehtoi ja kiinnosti muut asiat. Vastaavasti ensiaskeleet valokuvauksen maailmaan otin vasta aikuisiän kynnyksellä ymmärrettyäni syvällisemmin valokuvausmaailman ympärille kietoutuvat ulottuvuudet.
“Valokuva on enemmän kuin taltiointi, se on kertova ja visuaalisesti mielenkiintoinen taideteos, jonka parissa katsoja voi viettää minuuteista jopa tunteihin.”
Henkilökuvaukseni perustuu vuorovaikutukseen kuvattavan kanssa. Kommunikaation toimiessa tarjoutuu jopa täysin riisuttu olotila sekä turvallinen ja kokeilunhaluinen ilmapiiri, joka välittyy kuvista. Muotokuva on dokumentaarisen kuvan tyyliin hetkellinen, pysäytetty tilanne ihmisen ilmeistä ja eleistä. Kun muotokuvassa jätetään tilaa spontaaniudelle, voidaan saavuttaa visuaalisesti mielenkiintoisia ja puhuttelevia otoksia.
Dokumentaarinen kuva on mahtava sekoitus osaamista ja sattumaa. Kun on itse aktiivinen tilanteen tarkkailija, löytää itsensä usein oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Oikeastaan yhtä usein kuin niistä vääristäkin. Kuvattaessa esimerkiksi livemusiikkia, voi sadasosasekunnin kestävä hetki pystyä kertomaan lähes kaiken, kuten kappaleen, paikan sekä yleisön tunnelman. Pysäytetty hetki ja yksittäinen kuva kykenee olemaan niin vahva, että se resonoi vielä jälkikäteen kuvan katsojalle.
